Hiukkasen hallitus 2020 esittäytyy

Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri 

Hallituksen rattaiden pyörimisen mahdollistavat puheenjohtaja, hänen oikea tai vasen kätensä varapuheenjohtaja sekä sihteeri. Puheenjohtajamme Matti pitää huolen, että kokouskutsut lävähtävät hallituslaisille, kun tarvetta kokouksille ilmaantuu, sekä käyttää ääretöntä nimenkirjoitusoikeuttaan allekirjoittaakseen tärkeisiin papereihin Hiukkasen nimen. Varapuheenjohtajana Milka hoitaa juoksevia asioita ja yrittää keventää Matin taakkaa. Sihteeri Iisa ei nuku koskaan kokouksissa vaan seuraa keskustelua tarkasti ja merkkaa kaiken oleellisen pöytäkirjaan. Sihteerin pestiin kuulu soveliaiden kokouskäytäntöjen noudattamisen tarkkaileminen. Sihteerin pestissä on matala kynnys lähteä tutustumaan hallitustoimintaan eikä aikaisempaa kokemusta tarvita!  

Rahastonhoitaja 

Hiukkasen rahastonhoitajan pestissä puuhailee tänä vuonna Jasper. Pestin toimenkuvaan kuuluu ennen kaikkea rahan kanssa toimiminen: rahastonhoitaja huolehtii muun muassa laskujen maksamisesta ja lähettämisestä, puuttuvien maksujen karhuamisesta sekä tilikauden lopussa lakivelvoitteisen tilinpäätöksen tekemisestä. Jotta rahastonhoitajan työ ei kävisi liian raskaaksi, helpottaa tätä urakkaa uuttera ja alati valmis rahastonhoitajan apu, jonka hommista pääset kuulemaan lisää myöhemmin! Esimerkiksi valokuvausapuna rahastonhoitajan apu on korvaamaton.

P.S. Pidäthän rahastonhoitajasi iloisena maksamalla osallistumismaksusi aina ajallaan!  

Isäntä 

Hiukkaselta löytyy ikioma uljas peräkärrysauna Tarzan ja jonkun on pidettävä siitä huolta. Sen ansiosta Hiukkasen hallituksesta löytyy Isännän pesti ja Isännän saappaissa seisoo tällä hetkellä Janne. Janne on vastuussa Tarzanin toimittamisesta Hiukkasen saunailtoihin sekä sen vuokraamisesta muille järjestöille tai yksittäisille saunomisen ystäville. Tarkemmin sanottuna Isäntä on ajan tasalla Tarzaniin liittyvistä asioista ja mahdollistaa sen turvallisen, mukavan ja laillisen käytön. Samalla killan työkaluosasto on luonteva osa isännistön erikoisalaa Hiukkasen hallituksessa.

Emäntä 

Hiukkasen emännistö vastaa killan saunailloista ja järjestää hallituswaihtarit, kesätapon sekä syksyn fuksiviikonlopun. Emäntänä tänä vuonna on toiminut Sini ja emännän apuna Heini. Emäntä vastaa emännistön toiminnasta ja on osa varsinaista hallitusta, mutta varsinaiset pestin hommat hoidetaan yhdessä tiiminä! Tapahtumat jakaantuvat koko vuodelle, joten työmäärä ei missään vaiheessa kerry kovin suureksi. Hae emännistöön, jos haluat mukaan järjestämään saunailtoja ja muita hauskoja yhteisöllisiä tapahtumia!  

Excuvastaava 

Kuluvana lukuvuonna Maria on toiminut Hiukkasen excursiovastaavana. Excursiovastaavan tehtäviin kuuluu järjestää jäsenistölle erilaisia excursioita eli ns. opiskelijaretkiä. Vaikka Maria on vastuussa näistä reissuista, on hänellä kokonainen tiimi apunaan. Excutiimiin kuuluu vastaavan lisäksi excursiotoimari, sekä yritystiimi. Tänä vuonna Marian oikeana kätenä eli excursiotoimarina ja ulkosuhdevastaavana on toiminut Samu.   

Yritysvastaava 

“Sell me this pen.” -Jordan Belfort  

Hiukkasen yritystiimissä myyntitykkeinä toimivat yritysvastaava Leo, yritystoimarit Jussi ja Veikka sekä yritystiimiläiset Katri, Tuomas ja Antti. Toimimme Hiukkasen jäsenistön ja opiskelualojemme yritysten rajapinnassa tavoitteenamme luoda opiskelijoille mahdollisuuksia luoda kontakteja tuleviin työpaikkoihinsa, auttaa yrityksiä näkemään koulutuksemme arvo sekä mahdollistaa killan muita funktioita varainkeruun ja sponsorointien avulla.   

Hiukkasen yritystiimi on mukana järjestämässä esimerkiksi RekryLAB-yritysmessuja, yritysvierailuja sekä haalarisaunaa. Sähköpostiin kilahtavat työpaikkailmoitukset ja Tarzanin kyljessä komeilevat mainokset ovat myös yritystiimin tehtailemia.   

Fuksivastaava 

Kiltamme fuksisektoriin kuuluu kolme jäsentä: fuksivastaava Mikko, joka on virallinen hallituksen jäsen, sekä kaksi fuksitoimaria Moo ja Laura. Fuksi-ihmisten hommiin kuuluu monenlaisten fuksitapahtumien järjestäminen niin oman killan kesken kuin koko kampuksen kattavan fuksineuvoston kanssa. Lisäksi leimaamme ahkerasti fuksipasseja ja autamme fuksit kunnialla koko vuoden läpi aina teekkarikasteeseen asti. Toimarien kausi alkaa muista hallituksen jäsenistä ja toimareista poiketen Wapun jälkeen. Moo on kv-puolen fuksitoimari ja hänen tehtävänään on edistää yhteistyötä kaikkien meillä aloittavien opiskelijoiden välille

Kiltamestari 

Tänä vuonna kiltamestarina, varsinaisen hallituksen jäsenenä, toimii Milka. Kiltamestarin toimenkuvaan, kuten nimestä voikin päätellä, kuuluu killasta huolehtiminen. Tärkeimpiä kiltamestarin hommia ovat kiltahuoneen jääkaapin täyttäminen ja tukussa käyminen. Kiltamestari siis huolehtii esimerkiksi, että killasta löytyy kahvia ja kahvin kylkeen ostettavaksi suklaapatukoita.   

Lisäksi Milka vahtii, että kilta pysyy asuttavassa kunnossa ja että hallitus siivoaa killan säännöllisesti.  Kiltamestarin apulaisina killan siisteydestä huolehtimisessa toimii x määrä nakkifukseja, jotka ovat hallituksessa toimihenkilöinä. Kiltamestarin pesti ei vaadi suurta kokemusta vaan se on aika helposti lähestyttävä pesti, mikäli kiltahuoneella on muutenkin tapana viettää aikaa.  

Opintovastaava 

Opintovastaavan tehtäviin kuuluu muun muassa tenttiarkiston ylläpito, killan opiskelijaedustajien eli hallopedien rekrytoiminen ja halloped-toiminnan kehittäminen sekä opintoasioihin liittyvä tiedottaminen. Opintovastaavan pestissä voi perushommien lisäksi lähteä oman kiinnostuksen mukaan esimerkiksi lähteä kehittämään killan koulutuspoliittista toimintaa tai järjestää opintoaiheisia tapahtumia tai mitä ikinä mieleen tuleekaan liittyen opintoihin ja koulutukseen. Näissä hommissa pääsee myös kurkistamaan mielenkiintoiseen kopo-maailmaan, jos ylioppilaskunnan ja muiden järjestöjen koulutuspoliittiset kuulumiset kiinnostavat. Tänä vuonna opintovastaavana on toiminut Ida, jolla on ollut loppuvuoden projekteissa apuna myös opintotoimari Anna.  

Tapahtumavastaava 

Killan tapahtumien taustalla pyörii tapahtumatiimi ja heitä ohjastaa tapahtumavastaava. Tänä vuonna tapahtumavastaavana on toiminut Jenni. Tapahtumatiimin vastuulle kuuluu sitsien, vuosijuhlien, kyykkäturnauksen sekä muiden pienempien tapahtumien järjestäminen. Saattaa kuulostaa pitkältä listalta järjestettäviä juttuja, mutta vastaava ei suinkaan järjestä näitä kaikkia yksin. Kuluvana vuonna maailman tilanne on hieman varjostanut tapahtumien järjestämistä, mutta eiköhän pian taas saa järjestää!    

Pestissä parasta on suunnitella juuri sellaisia tapahtumia kuin itse haluaa ja tietty pääsee haastamaan itseään, kehittyy organisointitaidoissaan, sekä pääsee tutustumaan moniin uusiin ihmisiin. Miten sitten tapahtumavastaava eroaa toimareista? Tapahtumavastaava on virallisessa hallituksessa ja hänen vastuullaan on hommien hoituminen. Hän yksinkertaisuudessaan pitää huolen, että kaikki jutut tehdään ajallaan ja hyvin.