PJ-palsta 2/2015

Helou!

Siinä se vilahti silmien ohi niin että heilahti! Nimittäin vuosi 2015. Vielä en täysin ole tajunnut, että nyt on jo joulukuu ja puheenjohtajavuoteni alkaa todellakin vedellä viimeisiään. Neljän viikon kuluttua valta ja vastuu ovat jo siirtyneet seuraavalle. Hiukkasen vaalikokous ja uuden hallituksen valinta marraskuussa alkoivat jo herätellä miettimään tulevaa: mitäs tämän jälkeen?
No, palataan siihen kohta.

Ensimmäiseksi haluan kiittää Hiukkasen jäsenistöä ja erityisesti hallitusta tästä aivan huikeasta vuodesta! Tammikuussa pohdin, mitä tuleva vuosi toisi mukanaan. Nyt tiedän siihen vastauksen, sillä se toi muun muassa uusia tuttavuuksia, unohtumattomia ja ennennäkemättömiä tapahtumia sekä loistavia hetkiä kiltahuoneella. Vuosi myös vei mennessään jotain, kuten esimerkiksi meille läheiset Edisonin ja Voltin. Menetys antaa kuitenkin aina tilaa uudelle, joten katsotaan, mitä TuTLab pystyy meille tarjoamaan tulevaisuudessa.

Toiseksi haluan onnitella uutta hallitusta vuodelle 2016. Tehkää ensi vuodesta vielä parempi älkääkä jumiutuko vanhoihin raameihin! Tämän vuoden aikana opin itsestäni uusia puolia ja taitoja, joten toivon, että myös te voitte kehittää sekä killan toimintaa mutta myös itseänne ensi vuoden aikana. Tekemistä on paljon ja välillä voi pieni stressikin iskeä, mutta muistakaa myös nauttia!

Palataan alussa esittämääni kysymykseen. Mitäs tämän jälkeen? Tämä asia ratkesi viime torstaina, kun minut valittiin TTY:n ylioppilaskunnan hallitukseen vastaamaan koulutuspoliittisesta edunvalvonnasta ja opetuksen kehittämisestä. Tuleva vuosi tuo siis omat haasteensa mukanaan, ja olen valmis ottamaan ne vastaan!

Hyvää joulua ja erityisesti aivan huikeeta uutta vuotta jokaiselle!

Terkuin,
Anna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *