Lauantai 30. tammikuuta. Kello on 9.50 ja olen vasta pukemassa haalareita. Perhana, myöhästyn Hiukkaskyykän avausottelusta, ellen ota pyörää alle.
Viime yön lämpötila oli pitkästä aikaa vähän miinus, ja niinpä koko Hervanta on peilikirkkaan jään peitossa ja liukas kuin Lauri Pitkäjärven peukalo.
Poljen hiirenhiljaa ja kuolemaa peläten kuin Dwayne Johnsonin vävykokelas konsanaan. Saavun kuin saavunkin yhtenä kappaleena takaparkkiin.
Kello on minuutin yli kymmenen, ja pelaajista paikalla on vasta puolet. Kenttiä on toisaalta puolet liikaa, sillä koko alkutalven ajalta kertyneet väriainevuodatukset paistavat jään pinnalle kukin omasta sedimentistään.
Onneksi päätuomari Lasse on jo paikalla. Hän auttaa asettamaan rajat, joita myöhemmin katuu, ja pian peli onkin valmis alkamaan kaikilla neljällä kentällä.
Ja niin me pelasimme.
Virallinen tulostaulu tietää kertoa sen, että joukkueemme Semivanhat Paskat koostui semipaskoista vanhoista, joiden pelituntuma ei tällä kertaa jatkopaikkaan riittänyt.
Pelkkä tulostaulu ei kuitenkaan kerro kaikkea olennaista päivän ja otteluiden kuluista.
Kaikista omaleimaisin osa kyykkäpäivää oli varmasti se paljon puhuttu liukkaus. Horjahtaneita heittoja päätyi harakoille aivan solkenaan, jos ei ollut varautunut mikrokuituliinalla tai isojen poikien tarrasukilla eli piikkipohjallisilla. Jos oli nastaa, siitä ei niin sanotusti enää pidot parantuneet.
Toisaalta jokainen maaliinsa osunut heitto oli suurenmoinen suksee, sillä kyykät liukuivat heikennetyllä friktiolla lähes poikkeuksetta ulos pelineliöstä – ja usein suoraan naapurikentälle. Olikin fiksu ratkaisu suojata ykkös- ja kakkoskenttä kumilla ja estää näin ikävien vahinkojen syntyminen. Kolmoskentän kohdalla todettiin, että paras ehkäisy on päätuomari Lassen oma kroppa, ja jos se ei yksin riitä niin otetaan siipimieheksi joku Anaalivandaaleista.
Ja niin pelattiin pudotuspeli toisensa jälkeen. Makkara maistui ja sauna pysyi verrattaen tyhjänä.
Kuitenkin loppuottelun koittaessa lauteille lyöttäytyi yhden joukkueen verran Anaalivandaaleita. Olihan juhlavaa näyttää sekä pelipaita että -peppu, kun on kerran finaalissa asti.
Ja AV:han sen voiton sitten lopulta vei. Vastus ei ollut huono, mutta jännittävintä ottelussa oli julkaisukelpoisten kuvien saaminen. Mutta mitä silmät ei nää, sen sydän ymmärtää. Sen pituinen se.
Loput kuvat tapahtumasta löydät HiukkasGalleriasta.