Hiukkanen – Teknis-luonnontieteellinen kilta – TTY">

Hiukkasen saunahistoriaa

Sauna syntyy

Elettiin kevättä -97. Olimme taas juosseet erinäisissä saunailloissa mitä erinäisimmissä saunatiloissa. Joku siinä Hiukkasen kerhohuoneella istuessaan sai päähänsä, että rakennetaan sähkötaloon kerhoille oma sauna – ehkäpä hieman konetalon saunaa muistuttavaa versiota silloin ideoitiin. Asiaa selvitettyämme projekti kuitenkin rupesi tuntumaan turhan puisevalta. Eihän sitä byrokratiassa juoksemista kukaan olisi kestänyt… Joku sitten heitti vitsinä, että no rakennetaan se sauna sitten saman tien liikkuvaksi. Siinä ajatusta (ja ehkä hiukkasen jotain muutakin…) maisteltuamme ei tuo tuntunutkaan enää alkuunkaan huonolta. Päätimme tehdä saunasta ensimmäisessä vaiheessa peräkärryn päällä kulkevan. Syksyyn mennessä pitäisi päästä oman saunan löylyihin. Ensilöylyjen paikka valittaisiin sitten myöhemmin… Jonkin sortin esikuvina meille toimivat paikallisen Rakentajakillan ponttonisauna sekä lappeen rantalaisten peräkärrysauna. Pyrkimyksemme oli alusta asti erottua esikuvistamme nimenomaan ”saunamaisuudessa” sekä mahdollisuudessa erilaisiin liikkumisalustoihin. Tarkoituksena oli teekkariprojekteille ehkä epätyypillisesti saada saunastamme myös joka tavalla lain kirjaimen mukainen…

Kesäkuussa sitten ryhdyttiin sponsorien metsästykseen. Sponsorit saunalle puhuivat, faxailivat sekä säätivät lähinnä Johannes Vuorinen sekä Kalle Jutila. Tässäkin projektissa päädyttiin perinteiseen tulokseen, että kyllä niitä sponsseja löytyy, kun vaan jaksaa kysellä. Kysytyistä firmoista suurinpiirtein sellaiset kunnioitettavat 5% lopulta ymmärsi, kuinka välttämätöntä firman maineelle saunamme kyljessä mainostaminen onkaan… No rahoitus järjestyi YO-kunnankin avustuksella siihen kuntoon, että kerhon talous ei aivan kuralle kuitenkaan saunan takia mennyt. Kalliiksihan tuo toki kyllä tuli. Taisimme loppujen lopuksi tuplata kerhon vuosittaisen liikevaihdon saunaprojektin myötä…

Tarzanin perustukset suojakäsittelyssä

Saunan rakentamiseen sopivat tilat löydettiin Toijalasta. Loppua kohti tahtia kiihdyttäen lopulta keskimäärin viiteen mieheen (+Ulla Haapanen) rakensimme yhteensä noin 10 pitkää päivää (ja yötä). Rakennustiimiimme kuuluivat jo mainittujen kolmen lisäksi Markus Penttilä, Jan Kankare, Jouni Pääaho, Tomi Parviainen ja Arto Kulmala. Lopulta sen kuuluisan pilkun hiljalleen kadotessa kaiken viilaamisen alta päätimme, että nyt saa riittää, vihdoinkin sauna on valmis! Mojovat olivat kommentit tätä yllättävää havaintoa seuranneiden ensilöylyjen jälkeen, kyllä kelpasi saunoa.

Tarzanin rakentelua

Ensiesiintyminen rakennuspaikan jälkeen olikin sitten heti saunan peräkärryalustan saatuamme kotoisen teekkarisaunan piha. Myönnettävä on, että saunan ensimatka peräkärryn päällä kyllä pelotti. Pelot osoittautuivat tässäkin kuitenkin turhaksi – varsin kauniistihan tuo tuntui liikkuvan. Poliisitkaan eivät muuten saunan pysäytettyään ikäväkseen? löytäneet mitään, minkä takia matka olisi voinut katketa (okei, tämä poliisitarkastus ei vielä neitsytmatkalla tapahtunut, mutta kuitenkin).

Nyt – noin kaksi kuukautta saunan ensi liikahduksesta rakennuspaikaltaan – olemme jo saunoneet mm. Tampereen, Jyväskylän, Vaasan sekä Helsingin keskustoissa. Saunasta on suoraa radiohaastattelua myös jo tehty valtakunnallisestikin. Alusta alkaen olemme saunaamme tosiaan suunnitelleet siten, että alusta on vaihdettavissa. Suunnitelmissa ja pähkäilyissä on jo mainittu ainakin ponttoni-, resiina- sekä moottorikelkka-alustat. Tokihan nuokin kaikki on jo aikaisemmin tehty, mutta lieneeköhän ainoatakaan yksittäistä saunaa, joka olisi kaikki em. alustat kokenut…

Tarzan Helsingissä

Niin – meinasi melkein unohtua; Saunallahan on nykyään oikein nimikin… Pidimme saunan valmistuttua koululla nimikilpailun. Voittajaksi selvisi kunniakkaasti Antti Toivosen ehdotus Tarzan. Perusteluina nimen valinnalle esitettiin muun muassa se, ettei se todellakaan liity mitenkään saunaan eikä saunomiseen. Varsin passeli nimi saunalle siis!

Johannes Vuorinen
Hiukkasen puheenjohtaja 1997

Saunan vaiheita

Yleensä Tarzan viettää hiljaiseloaan täällä Tampereella. Tasaisin (tai ei niin tasaisin) väliajoin se haetaan parkkipaikaltaan ja viedään johonkin paikkaan saunottamaan löylynhimoisia ihmisiä. Reissussa rähjääntyy ja välillä Tarzania hieman kohennetaan, jotta saunominen voi jatkua. Kaiken kaikkiaan Tarzanin arkinen elämä on kovin rauhaisaa ja tasaista, reissaamista ja saunomista. Vuosien varrella Tarzanin kohdalle on kuitenkin sattunut muutama mainitsemisen arvoinen tapaus…

Maaliton Tarzan peräpuolelta

Muutkin kuin teekkarit tykkäävät saunoa…

Rakas Tarzanimme on lähtenyt luvattomille reissuille vuosien varrella kahdesti. Kesäkuun 10. päivä 1998 Jan Kankare (silloinen Hiukkasen isäntä) huomaa Tarzanin olevan kateissa. Poliiseilla kesti hetken ennen kuin uskoivat, että nyt on tosi kyseessä. Uskoisitko sinä, jos sinulle soittaa henkilö, joka esittäytyy teekkariksi ja väittää, että meidän peräkärrysauna on varastettu? Varkaudesta tehdään rikosilmoitus ja hallitus päättää hätäkokouksen jälkeen luvata palkkion Tarzanin löytymiseen johtavasta vihjeestä. Myös eri medioissa olisi hyvä tiedottaa ja niinpä neuvokas hallitus soittaa Poliisi-TV:hen. Varkaudesta tehtiin juttu, ja se jopa lähetettiinkin eetteriin. Tarzan tosin löytyi ennen kuin juttu ehti telkkariin asti. Tarzan löytyi perjantaina 12.6 Vesilahden Ramsöösta tienposkesta. Sitä oli sabotoitu hieman, ja se oli nostettu pois kuljetusalustaltaan. Koettelemuksen jälkeen Tarzan lähti hermo- ja korjauslomalle Nokialle. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Kaksi vuotta sai Tarzan olla rauhassa pitkäkyntisiltä. Marraskuun 29. päivä 2000 oli Hiukkasen vaalikokous ja pikkujoulut. Ennen kokousta lähti joukko Hiukkasia viemään Tarzania Festian takaparkista teekkarisaunalle, muttei ollut mitä viedä. Ja taas soitetaan poliisille ja Raija Pellille. Poliisien ripeän toiminnan ja ehkä Poliisi-TV:nkin avustuksella Tarzan saatiin pikaisesti takaisin. Se löytyi 1.12 Urjalasta. Jälleen se oli nostettu pois peräkärryn päältä ja ”uudet omistajat” olivat jo ottaneet sen käyttöönsä. Pitkäkyntiset palauttivat Tarzanin poliisin pyynnöstä ja se palasi kotiin 5.12. Tarzan kärsi pari kolhua ja lukko rikkoutui, mutta kutakuinkin kaikki hyvin. Tykkää ne ”siviilitkin” näemmä saunoa. Kunpa ne opettelisivat ensin käyttämään peräkärrysaunaa, ettei tarvitsisi aina sitä edestakaisin nostella. Ja jos olisivat kysyneet saunaan vuokralle niin olisivat voineet nuo lyhyeksi jääneet saunareissut tulla halvemmiksi. Vinkki: Älä varasta vaan vuokraa!

Saunomista

Pääsee saunaan bussillakin, mutta suosittelemme käyttämään ovea.

Tarzan oli kaikessa rauhassa palaamassa Rosendahlin rannasta KumipelausISOsta takaisin Hervantaan huhtikuun lopulla 2001, kun rysähti. Tarzania hinasivat silloinen isäntä Mikko Dufva ja tapahtumavastaava Wille Kuutti Kuutin maastoautolla. Matkalla sitten TKL:n bussikuski päätti että mennäänpä porukalla saunomaan. Bussi oli lähdössä pysäkiltä ja näki peileistään maastoauton, muttei sen perässä ollutta saunaa. Rytsis ja bussi oli saunan kyljessä. Bussikuski epäili, ettei kuljetussysteemi ollut täysin säädösten mukainen, mutta paikalle soitetun poliisipartion mielestä kaikki oli kunnossa. Eli syy napsahti kuskin niskaan. Lautaa meni hieman poikki, mutta suuremmilta vahingoilta vältyttiin ja ripeän toiminnan ansiosta Tarzan oli kunnossa sekä saunontavalmiina wappuriehan julistuksessa Keskustorilla. Tarina olisi ollut vielä hilpeämpi, jos hinaajilla olisi vielä ollut päällään ne kummelihenkiset harakkapuvut, jotka heillä oli Rosendahlille mennessä. Mutta toisaalta ehkä onni onnettomuudessa, koska olisi voinut poliisillakin ja TKL:llä huumori loppua. Kirrrrjassston Tätii!!!

Päivi Aho
Hiukkasen puheenjohtaja 2002

Joskus on aika vanhan mennä uuden tieltä

Tarzanin viimeiset löylyt järjestettiin Suolijärven rannalla 3.6.2011 perinteisessä SGU-hengessä ilman juhlallisuuksia. Lyhyestä varoitusajasta ja kesälomasta huolimatta tapahtumaa saapui kunnioittamaan parikymmentä ihmistä.

Tarzanin viimeiset löylyt

Vanha Tarzan päätyi Pielavedelle viettämään eläkepäiviään. Oli viimein tullut aika rakentaa uusi, entistä uljaampi Tarzan!

Lauri Pitkäjärvi
Hiukkasen epävirallinen saunankuljettaja 2011-2012

Uusi sauna nousee

Kevään 2011 kuluessa oli jäsenistön ja hallituksen mieliin pikkuhiljaa ujutettu ajatusta uuden saunan rakentamista ja jo fuksikasteessa kuuluteltiinkin Koskenrannassa Tarzanin viimeistä Wappua. Siinä sitten puoli kesää ihmeteltiin ja lopulta heinäkuun puolivälin tienoilla aloitettiin projekti työnimellä Korak.

Korak tulee todeksi

Ensimmäisenä rakennuspäivänä oli meitä takahiekkaparkissa paikalla kymmenkunta henkeä ja maassa valkeaksi maalattu teräskehikko sekä läjä sekalaista puutavaraa. Jonkinlaista uskon puutetta oli ilmassa kun ajatteli, että näistä pitäisi saada sauna kyhättyä. Siitä se rakentaminen kuitenkin lähti. Piirustukset ja suunnittelu on heikoille, joten ryhdyttiin pätkimään 2×2:ta ja ruuvailemaan niitä kehikkoon kiinni toivoen, että hökötys jossain vaiheessa alkaisi muistuttaa saunaa.

Jotain muotoa havaittavissa

Lopulta puutavaraläjä alkoi kutistua ja sauna vastaavasti kasvaa. Hienoja innovaatioita keksittiin, mistä esimerkkeinä muovinen katto, 45 asteen koolaus, tunneli lauteiden alla sekä silmiä hämmentävä lauteiden kulma. Lopulta elokuussa orientaatioviikon koittaessa lähestyi sauna valmista. Siinä rakentelun kuluessa oli myös saunan nimi saatu päätettyä. Vaikka Korak olisi ollut looginen valinta, on se nimenä pöljä ja sekaannuksen riskistä huolimatta päätettiin myös uuden saunan olevan Tarzan.

Vastavalmistuneet lauteet

Pikku paniikki meinasi iskeä kun orientaatioviikko ja sen myötä SGU eli perinteinen sauna, grillaus ja uinti lähestyi hurjaa vauhtia, jopa päivän vuorokaudessa. Vaikka orientaatioviikon tiistaina vielä joitakin palasia olikin odottamassa maalin kuivumista, oli tullut aika uuden Tarzanin nousta kärrylleen. Takahiekkaparkin viereisestä rotkosta oli rakentamisen aikana löydetty jo kaikkea muutakin hyödyllistä, kuten alumiinipeltiä katolle hormin ympärille sekä hienot puut ovenkahvoihin, joten ei enää jaksanut niin kauheasti hämmästyttää, että sieltä löytyi myös ihan priimakuntoinen kuormaliina peräkärryn vinssiä varten. Siinä sitten porukka ryhtyi vinssaamaan allekirjoittaneen lähtiessä hakemaan vetoautoa huollosta. Kun vetoauto saapui paikalle, oli Tarzan jo lähes paikoillaan.

Kärrylle nosto

Rakentamisen aikana suuri huolenaihe oli saunan paino ja heti lyhyen koeajon jälkeen ajettiinkin kärry puntarille. Riemulla ei ollut rajoja kun puntari näytti 1,3 tonnia – sauna oli kuin olikin jopa täysin laillinen! Enää ei ollut jäljellä muuta kuin työn hedelmistä nauttiminen.

SGU

Torstaina 25.8. koitti SGU ja uuden Tarzanin ensiesiintyminen Suolijärven rannassa. Sauna saatiin paikalle vaivatta, sillä hyvin tehty oli tällä kertaa parempi kuin suunniteltu, joten jopa kärryn aisapaino asettui helposti sopivaksi. Uusien fuksien vielä leikkiessä ulkona olivat ahkerimmat saunanrakentajat juhlallisesti heittämässä uuden saunan kiukaalle löylyä ensimmäistä kertaa.

Ekat löylyt

SGU:ssa saatiin myös sen kummemmin yrittämättä saunojaennätykseksi 37. Tässä vaiheessa väki alkoi loppua kesken, joten parantamisen varaakin jäi. Uusi Tarzan keräsi kovasti kehuja ja todettiin valmiiksi tuleviin koitoksiin.

Lauri Pitkäjärvi
Hiukkasen epävirallinen saunankuljettaja 2011-2012