Teknis-luonnontieteellinen kilta Hiukkanen on teknis-luonnontieteellisen linjan, matemaattisten aineiden DI-opettajankoulutuksen sekä englanninkielisiä luonnontieteen tutkintoja suorittavien opiskelijoiden ainejärjestö. Sen tärkein tehtävä on luoda opintosuuntien opiskelijoille yhteisö, josta löytää muun muassa kaltaisiaan ihmisiä, apua opintoihin sekä liikunta- ja hengailuseuraa. Killan tehtäviin kuuluu opiskelijoidensa etujen valvonta, uusien opiskelijoiden vastaanottaminen ja tutorointi sekä erilaisten tapahtumien kuten yritysvierailujen, saunailtojen ja sitsien järjestäminen. Lisäksi killallamme on oma kiltahuone, jossa voi esimerkiksi pelailla erilaisia pelejä, opiskella tai vaikka hengähtää luentojen välissä.

Hiukkasella opiskellaan pääaineina teknillistä fysiikkaa, matematiikkaa ja kemiaa. Perinpohjaisesti luonnontieteet kattavien perusopintojen jälkeen erikoistumisvaihtoehtoja ovat esimerkiksi fotoniikka, soveltava matematiikka sekä polymeerikemia. Tyypillisiä sivuaineita ovat tuotantotalous, ohjelmistotekniikka sekä pedagogiikka.

Hiukkasen alumnit ovat diplomi-insinöörejä, teknisen tuotannon sekä myynnin asiantuntijoita. Tutkijoita akateemisesta perustutkimuksesta tuotekehitykseen. Opettajia, kouluttajia ja ITguruja. Mutta ennen kaikkea Hiukkaset ovat vahvan teknisen ja matemaattisen pohjan omaavia ongelmanratkojia!


Kun saat opiskelupaikan 

Ensimmäiseksi voit onnitella itseäsi. Meille opiskelemaan pääsy ei ole mikään pieni juttu, vaan meillä koulutetaan tekniikan ja luonnontieteiden asiantuntijoita, joilla on tietotaitoa vaikka muille jakaa. Opiskeluiden aloittaminen ei kuitenkaan onnistu pelkällä oman selän taputtelulla, joten oheen on kerätty muistilistaa siitä, mitä ennen opintojen aloittamista on hyvä tehdä: 

  • Ota opiskelupaikka vastaan, ilmoittaudu läsnä/poissaolevaksi 
  • Aloita oman asunnon etsiminen, jos sellaisen tarvitset 
  • Muista hakea opintotuki ajoissa! 
  • Tutustu korkeakouluyhteisömme sivuihin, varsinkin uudelle opiskelijalle tarkoitettuun materiaaliin täällä 
  • Tutustu TREYn (Tampereen ylioppilaskunta) Fuksioppaaseen täällä
  • Tutustu opintosuuntamme sivuun täällä
  • Täällä voit tutustua siihen, millaista on opiskelu tekniikan alalla
  • Odota kesän aikana kiltamme puolesta lähetettävää tervehdyslehtistä 
  • Saavu varaslähtöön 18.8., missä voit ottaa sananmukaisesti varaslähdön orientaatioviikkoon ja teekkarikulttuuriin tutustumiseen! 


Fuksiliaani – mikä se on? 

Fuksiliaani on kiltamme nettijulkaisu, jossa kerrotaan uusille opiskelijoille kiltamme toiminnasta ja ihmisistä toiminnan takana. Fuksiliaanissa voit tutustua etukäteen tuutoreihin, fuksi-ihmisiin ja kiltamme hallituslaisiin, joita tulet fuksivuotesi aikana näkemään useaan otteeseen. Vuoden 2024 fuksiliaani ilmestyy pian!


Voit myös ottaa yhteyttä kiltamme fuksi-ihmisiin, jos sinulla on jotain kysyttävää. Yhteystiedot löydät asettamalla hiiren kuvan päälle tai klikkaamalla kuvaa.

Justus Mäenpää

Fuksivastaava

fuksit(at)hiukkanen.fi TG: Juppemoi

Silja Soini

Fuksitoimari

silja.soini@tuni.fi TG: siljasoini

Iida Liukkonen

Fuksitoimari

iida.liukkonen@tuni.fi TG: slay_cooper


Seuraa meitä

Hiukkanen on aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Käy seuraamassa ja tsekkaamassa kuluvan kesän ja menneiden vuosien meininkejä jo etukäteen!