Tee-se-itse tutkijavaihto

Nykyisin kirjeenvaihtajalla voidaan tarkoittaa harvasanaista pukumiestä, joka peukaloi yön pimeydessä USA:n presidentinvaalien ennakkoääniä. No, ainakin, jos poliittista foliohattuilua on uskominen, ja miksipä ei olisi? Tämä vaihtokirje ei kuitenkaan kosketa Trump-ilmiötä, kouluammuskeluja tai Cubsien baseball-mestaruutta, vaan yksinkertaista amerikkalaista lähiöelämää maissipeltojen saartamassa kylässä nimeltään Urbana-Champaign.

Hiukkaskyykkä värikuvina

Lauantai 30. tammikuuta. Kello on 9.50 ja olen vasta pukemassa haalareita. Perhana, myöhästyn Hiukkaskyykän avausottelusta, ellen ota pyörää alle. Viime yön lämpötila oli pitkästä aikaa vähän miinus, ja niinpä koko Hervanta on peilikirkkaan jään peitossa ja liukas kuin Lauri Pitkäjärven peukalo. Poljen hiirenhiljaa ja kuolemaa peläten kuin Dwayne Johnsonin vävykokelas konsanaan. Saavun kuin saavunkin yhtenä…

Spiraaliristikko 2.0

Loppuvuoden puuhapalstan valtaa toiveuusintana Liaanin arkiskistojen uumenistakin tuttu Spiraaliristikko. Ristikko on siitä vänkä, että siihen syntyy samanaikaisesti kaksi ratkaisua: yksi myötä- ja toinen vastapäivään. Niinpä sen voi muistiinpanoteknisessä mielessä ratkaista helposti vaikka ruutupaperille tai tussitaululle, mutta arvoitusteknisesti haaste ei taaskaan ole helpoimmasta päästä… Parhaan ratkaisukokemuksen takaamiseksi voit tulostaa oheisen spiraalikaavion, tai sitten kirjoittaa vastaukset permanenttitussilla…

Hiukkasen avajaissauna värikuvina

Liaani ei ole erityisen tunnettu värikuvistaan. Liaani ei ole muutenkaan erityisen tunnettu. Hiukkasen avajaissauna vuonna 2015 järjestettiin perinteisesti Teekkarisaunalla päivän ollessa 7. syyskuuta. Tilaisuus alkoi sillä, että puheenjohtaja julkisti hallituksen kolme uutta nakkifuksia: Ville Silvonen, Minttu Nieminen ja Elli Rinta-Jaskari. Hakemuksessaan nakkifuksiehdokkaat olivat luvanneet saavansa nakkeja mahtumaan nenäänsä, ja tietenkin tämä pantiin seremoniallisesti koetukselle. Pian oli…

Hiukkasen kiltalehti Liaani

Liaani on opiskelijalehti, jota julkaisee Tampereen teknillisen yliopiston teknis-luonnontieteellinen kilta Hiukkanen. Lehden toimitus koostuu pääasiassa Hiukkasen jäsenistä, ja tekstien sisältö käsittelee ajattomia ja ajankohtaisia näkökulmia Hiukkasen toimintaan ja teekkarielämään Tampereella. Verkkolehden lisäksi Liaanista julkaistaan painettuja vedoksia, jotka ovat ladattavissa arkistostamme.